Miksi kukaan bloggaa omenoista talvella? Koska omenapuut ovat ongelma läpi vuoden. Kyllä. Ovat olleet ainakin meillä. Siitä asti, kun tämän talon ostimme. Kevät huolletaan, kesä murehditaan kukintaa, syksy kerätään/ei kerätä satoa, talvella mietitään ensi kevään leikkausta. Huh!
Meillä on tontillamme kaikki kaksi omenapuuta. Hurjasti siis. Omenapuut kasvavat vierekkäin, ja näin he ovat törröttäneet ilmeisesti jo vuosikymmeniä. Näistä vähintäänkin pari vuosikymmentä ilman minkäänlaista hoitoa. Kaksi kaverusta näyttävät tällä hetkellä enemmänkin tuuheilta ja paksurunkoisilta kirsikkapuilta kuin oikeaoppisilta omenapuilta. Puusto on tiivis, tuuhea ja voimakkaasti ylöspäin kasvava. Ei siis tietoakaan matalasta, sateenvarjomaisesta, maltillisesta oksastosta. Edes omenapoimurin kanssa ei ole toivoakaan ylettää poimimaan omppusia ylimmiltä oksilta. Jos niitä omenoita edes tulisi.
 |
Kaunis kukinta ylöspäin höröttävässä puussa. |
 |
Hyvännäköiset omput odottavat poimijaansa. |
Olen tuijotellut nyt useamman vuoden näistä hapsottavia puuntekeleitä, keväisin harventanut maltillisesti, mutta kyllä nyt on leikit loppu. Seuraavana keväänä minä teen näille todella radikaalin alasajon ja ristin käteni hengissä pysymisen puolesta. Se on järeiden aseiden aika, saa hellät hivelyt loppua!
 |
Puuhun unohtunut rassukka syksyllä. |
Sen lisäksi että omenapuut kasvavat ihan miten sattuu, ne tuottavat satoa ihan miten sattuu. Vähintään joka toinen vuosi on lepovuosi, eivätkä puut tuota juuri viittä omenaa enempää satoa. Joskus tämän voi aavistaa jo kukinnan epäonnistumisesta, joskus ei. Tänä vuonna kukinta oli loistava, mutta ilmeisesti kuivasta loppukesästä johtuen sato oli pieni ja rupinen.
 |
Kuivattuja omppulastuja - lasten herkkua! |
Ja niin, muumiotauti! Se oon ollut hyvinäkin omenavuosina riesanamme, eikä se lähde mihinkään. Osittain annan tästä kiitoksen naapurin omppupuille, joiden muumiotautista satoa en ole huomannut kerättävän mihinkään syrjään. Siellä ne ruskeat valkopilkkuiset pikku pyöryläiset pötköttelevät ivallisesti maassa ja pöläyttelevät tautiaan meidän omenakasvustojemme suuntaan. Jatkan kuitenkin taistelua lannistumattomana.
 |
Soseen tekoa hyvänä omppuvuonna. |
 |
Sose valmiina kylmään! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti