Pinaattiletut

Yksi lasten all time suosikki on pinaattiletut. Kaupan valmiit kelpaavat oivallisesti, mutta joskus sitä tulee tehtyä muutama lettunen itsekin. Nämähän ovat siis käytännössä ihan peruslettuja, joihin on heitetty pussi pinaattia. Ei ihme siis, että kelpaa...

Kolmeveen mielestä tämä ruoka on siitä kiva, että tämän tekemiseen saa osallistua runsaalla sekoittamisella. Minä viskon kulhoon aineksia ja minimittainen vispaa lapsen innolla. Jotain yleensä pysyy purkissakin!

 

Turvotuksen jälkeen paistamisessa ei enää kauaa nokka tuhise. Yleensä paistan samaan aikaan kahdella pannulla, ja jos tosikiire ja nälkäkiukku iskee, niin lyödään tulille kolmaskin pannu. Pinaattitaikinaa on paistamisen jälkeen vähintäänkin yhtä paljon hellalla kuin valmiina lättyinä. Siivotaan sitten jälkeenpäin.

Valmiit tuotokset nautitaan tietenkin puolukkahillon kera. Ostan valmista hilloa kaupasta, sillä en ole onnistunut itse tekemään hyvää hilloa (vaikka pakastin olisikin punaista marjaa pullollaan). Yksinkertaista ja hyvää!

Päivän tärkein ateria

Rakastan aamupalaa. Pitkää, rauhallista istuskelua ja hiljalleen uuteen päivään heräämistä kirkasvalolampun ja kahvisammiollisen kanssa. Pienet aktiivikikattelijat välillä sabotoivat meditatiivista hetkeäni, mutta pääsääntöisesti hekin ovat oppineet istuskelemaan lunkisti aamiaispöydässä, rupattelemaan niitä näitä ja tuijottelemaan ulos päivän valkenemista.

Normaalisti aamuihin kuuluu jotain perussettiä nopeasti jääkaapista pöytään raavittuna, mutta joskus sitä saa itsestään puserrettua irti edes aavistuksen enemmän. Tänään aamulla tuijottelin puolitangossa roikkuvilla unisilla silmilläni pöydällä kököttävää yksinäistä, hiukan mustunutta banaaninrassua. Päätin aktivoitua ja sohaista pikaiset banaaniletut muksuille pöytään.

Banaaniletut olivat jokin aika (vuosi, kaksi, vuosikymmen?) sitten nettihitti, ja harvassa olivat ne ruoka- ja lifestyleblogit, joissa ei postausta banaaniletuista ollut. En silloin testannut kuumaa trendiruokaa, mutta nyt tuo mustunut sinkkubanaani innoitti testikierrokselle. Banaanilettujen ohje kaikessa yksinkertaisuudessaan menee näin:

Banaania
Kananmunaa

Muussataan banaani, sekaan kananmunat, paista.

Melkoista ruokahifistelyä siis. :D Minulla oli nyt tarjolla yksi banaani, jonka kaveriksi päätin kipata yhden munan. Fifty-fifty, päättelin, kun en muutakaan keksinyt. Sekaan heittelin vielä hiukan kanelia, ja hiukan enemmän kardemummaa makua antamaan. Koko homma sekaisin, ja paistoin pannulla ihan tavan rypsiöljyssä pieniä lettusia. Lettujen päälle heitin suoraan pakastimesta jäisiä tämän syksyn mustikoita. Kolmeveelle kelpasi niin hyvin, että minulle ei jäänyt yhtään. Nauroi vain syödessään. "On niin hyvaa, aiti, minä tykkaan!" Yksivee maisteli puolikkaan letun, työnsi sormensa keskelle toista puolikasta ja viskasi sen sitten nauraen lattialle. Josta kolmevee poimi sen ahnaasti käsiinsä ja tunki suuhunsa. Eipähän mennyt hukkaan sekään lettu.

Itse nautiskelin kahvisammiolliseni lisäksi hapankorpun (tai muutamankin, kröhöm) juustolla, avokadolla ja nokkosyrttisuolalla. Olen aivan korviani myöten rakastunut Helsinki Wildfoodsin Hienoon nokkosyrttisuolaan, joka on täysin korvannut kaiken suolan ruoanlaitossani. Myös esimerkiksi avokado- tai kurkkuvoileivän päälle ripoteltuna aivan käsittämättömän hyvää. Suosittelen lämpimästi!

Joulun pakettitehdas

Se on taas täällä, joululahjojen paketointi! Tänä vuonna ihastuin maanläheiseen, hiukan maalaisromanttisen rustiikkiin ja lämpöiseen paketointityyliin. Joululahjoja paketoidessahan kuuluu samalla siemailla glögiä (joko sekaan lorautetaan hiukan punkkua, tai otetaan valmis viiniglögi) ja fiilistellä joulutunnelmaa. Pari pipari(paketti)a sopii sivussa mutusteltavaksi erinomaisesti. Kuvat kertokoon kuitenkin tästä aiheesta enemmän kuin tuhat sanaa. Silvuplee!

Aloitetaan hommat kasaamalla ensin tarvikkeita.

Pikkuiset pyykkipojat ovat aivan ihanan herttaisia!

Lahja on oikeastaan jo paketissa, mutta paketoin vielä uudestaan. Ihana nappipaketti by Snurre.

Snurren lahjakortin paketti sai päälleen teeman mukaisesti lankakerän. :)

Lapsen kummien lahja ruskeassa paperissa.

Kirjainten leikkaaminen vanhasta kierrätykseen menevästä kirjasta oli hauskaa!

Kolmevee osallistui. "Minä vinssaan nämä, vinssaan lattialle!!"Kiitti kulta.

Juuttikankaat hyötykäyttöön.

Mammalle.

Etana, etana näytä sarves.

Kun sushipostauksen myötä päästiin herkkuruoka-aiheisiin, niin unohdetaan arkipöperöt vielä pieneksi hetkeksi sivuun ja puhutaan hiukan etanoista. Nimenomaan kyseisten herkkupalojen syömisestä. Nam!

Etanoita on syöty kautta aikain. Muinaiset roomalaiset pitivät wikipedian mukaan jopa suuria etanatarhoja, joissa he kasvattivat näitä nilviäisiä meheviksi syöttämällä viiniä ja leseitä. Me hoidamme tämän kasvatusosuuden hieman helpomman kautta, eli poksautamme tyynesti escargots-tölkin auki ja ryhdymme ruoan valmistukseen.

Etanoista valmistuu meidän perheessä perinteinen etanapannu, joka nautitaan tuoreen patongin ja punaviinin kera. Joskus mietin, että repäisen ja teen patonginkin itse, mutta todellisuudessa tämän toteuttaminen lienee yhtä kaukaista kun etanoidenkin itse kasvattaminen. Olemme olleet erinomaisen tyytyväisiä Prisman isoihin maalaispatonkeihin.

Ruokalajin valmistus kaikessa yksinkertaisuudessaan menee näin. Sekoitetaan kulhossa reilu määrä ehtaa (hieman sulaa) voita, ripaus suolaa, nippu silputtua persiljaa ja reilu määrä murskattua valkosipulia. Toiset tykkäävät valkosipulista vähemmän, me tykkäämme siitä reilusti enemmän. Reilusti!

Asetellaan huolellisesti huuhdellut etanat pannulle, yksi jokaiseen koloseen. Hölvätään päälle voisekoitus. Isketään kuumaan uuniin (n. 250 astetta) siksi aikaa, että päällinen kiehuu. Meillä menee muutama minuutti. Ruoka pöytään, patonki käteen ja nauttimaan.

Olemme tuunanneet tästä joskus etanoista tykkäämättömälle (outoa) kaverille jättikatkaravun pyrstö-version. Muutoin kaikki tehdään samoin, mutta etanoiden tilalle asetellaan pyrstöjä. Omaan makuun ei niin hyvä, mutta kaveri vaikutti erinomaisen tyytyväiseltä. Ehkä hän toisaalta olisi ollut tyytyväinen lautasellaan mihin tahansa, mikä ei ole etana.

Omenaongelmia

Miksi kukaan bloggaa omenoista talvella? Koska omenapuut ovat ongelma läpi vuoden. Kyllä. Ovat olleet ainakin meillä. Siitä asti, kun tämän talon ostimme. Kevät huolletaan, kesä murehditaan kukintaa, syksy kerätään/ei kerätä satoa, talvella mietitään ensi kevään leikkausta. Huh!

Meillä on tontillamme kaikki kaksi omenapuuta. Hurjasti siis. Omenapuut kasvavat vierekkäin, ja näin he ovat törröttäneet ilmeisesti jo vuosikymmeniä. Näistä vähintäänkin pari vuosikymmentä ilman minkäänlaista hoitoa. Kaksi kaverusta näyttävät tällä hetkellä enemmänkin tuuheilta ja paksurunkoisilta kirsikkapuilta kuin oikeaoppisilta omenapuilta. Puusto on tiivis, tuuhea ja voimakkaasti ylöspäin kasvava. Ei siis tietoakaan matalasta, sateenvarjomaisesta, maltillisesta oksastosta. Edes omenapoimurin kanssa ei ole toivoakaan ylettää poimimaan omppusia ylimmiltä oksilta. Jos niitä omenoita edes tulisi.

Kaunis kukinta ylöspäin höröttävässä puussa.

Hyvännäköiset omput odottavat poimijaansa.

Olen tuijotellut nyt useamman vuoden näistä hapsottavia puuntekeleitä, keväisin harventanut maltillisesti, mutta kyllä nyt on leikit loppu. Seuraavana keväänä minä teen näille todella radikaalin alasajon ja ristin käteni hengissä pysymisen puolesta. Se on järeiden aseiden aika, saa hellät hivelyt loppua!

Puuhun unohtunut rassukka syksyllä.

Sen lisäksi että omenapuut kasvavat ihan miten sattuu, ne tuottavat satoa ihan miten sattuu. Vähintään joka toinen vuosi on lepovuosi, eivätkä puut tuota juuri viittä omenaa enempää satoa. Joskus tämän voi aavistaa jo kukinnan epäonnistumisesta, joskus ei. Tänä vuonna kukinta oli loistava, mutta ilmeisesti kuivasta loppukesästä johtuen sato oli pieni ja rupinen.

Kuivattuja omppulastuja - lasten herkkua!

Ja niin, muumiotauti! Se oon ollut hyvinäkin omenavuosina riesanamme, eikä se lähde mihinkään. Osittain annan tästä kiitoksen naapurin omppupuille, joiden muumiotautista satoa en ole huomannut kerättävän mihinkään syrjään. Siellä ne ruskeat valkopilkkuiset pikku pyöryläiset pötköttelevät ivallisesti maassa ja pöläyttelevät tautiaan meidän omenakasvustojemme suuntaan. Jatkan kuitenkin taistelua lannistumattomana.

Soseen tekoa hyvänä omppuvuonna.

Sose valmiina kylmään!