maanantai 25. tammikuuta 2016

Kvinoa-lohilaatikko

Jälleen meille uusi ruoka-aine kokeiluun - kvinoa. Erittäin positiivinen kokemus, tämä jää keittiön kaapin vakioarsenaaliin! Ohje on bongattu täältä. Kyseisessä sormiruokablogissa on itse asiassa paljon ihan huikean hyviä reseptejä, suosittelen. Hiukan modattuna toimivat mainiosti koko perheen safkanakin, eikä vain vauvojen sormiruokapöperöinä.



Tämänkertainen päivällinen valmistui seuraavan ohjeen mukaan.

1dl kvinoaa
150g lohta
puolikas sipuli
3 keskikokoista porkkanaa
kolmasosa sitruunan mehu
pari ruokalusikallista tilliä
2dl kookoskermaa (jos ei kookos uppoa, niin voi korvata muilla kermavalmisteilla)
2 kananmunaa 
mustapippuria, valkopippuria

Keitä kvinoa. Kuullota pannulla porkkanat ja sipuli. Sekoita nämä keskenään, lisää joukkoon kala, tilli, sitruunan mehu ja mausteet. Annostele vuokiin. Itselläni ei ole muffinsivuokaa/peltiä, joten käytin kertakäyttöisiä leivosvuokia - toimivat moitteetta. Sekoita kulhossa kananmunat ja kookosmaito, kaada vuokiin. Paista uunissa 200 asteessa 30 minuuttia.

Erittäin simppeliä, helppoa, herkullista! Aikuisten ja isompien lasten versioon voi lisätä halutessaan vaikka hiukan mausteisuutta ja suolaa.

Meillä näiden kylkeen tehtiin salaatti, ja polkaisin kermaviilikastikkeen sivuun. Tällä kertaa kermaviilin joukkoon sekoitin reilun määrän tilliä, sitruunamehua, mustapippuria, tomaattia ja kurkkua pieneksi pilkottuna, mustapippuria ja ripaus suolaa.

Ensin porkkanoita raasteeksi. Itse raastoin ihan hienoksi.


Tilliä.

Perinteinen kermanavaus - pöydälle.

Kolmevee sekoitushommiin.


Keitetty kvinoa loppujen joukkoon.


Mössö valmiina uuniin!

Mössöt pellillä. Yllättävän vähän leivosvuoat levisivät.
 

Aikuisen ja kolmeveen annos. Kuvasta huomaa, että menossa on "aineet erillään"-vaihe....

Kvinoa-lohilaatikkoa valmiina!





keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Blue Baby shower

Halusin järjestää raskaana olevalle ystävälleni baby showerit, eli suomalaisittain vauvakutsut. Suunnittelu ja värkkäily oli ihan huippuhauskaa! Yllätetty tuleva äiti oli ilahtunut, ja muutaman tunnin juhlinta kymmenen hengen kaveriporukalla sujui nauraen ja höpötellen. Ainoa varsinainen ohjelma oli tulevalle äidille tilattu 1,5 tunnin rentouttava jalkahoito, jonka aikana kuskasimme ystävällemme syötävää ja juotavaa eteen.

Tästä aiheesta muutama kuva kertoo enemmän kuin suurempikin stoori, eli olkaa niin hyvät. :)












lauantai 16. tammikuuta 2016

Quorn on rantautunut!

Jokin aika sitten aloitin hiukan aktiivisemman tutkailun kasvikunnan proteiinilähteistä. Olen kuitenkin syönyt aina kalan ohella sen verran myös lintuja (lähinnä broileria), että kasvisruokani ovat olleet usein käytännössä proteiinittomia tai sisältäneet sitä hyvin vähän. Ei ole ollut tarvetta kiinnittää asiaan juurikaan huomiota, kun säännöllinen lihan syöminen on huolehtinut protskutarpeen täyttymisestä. Satunnaisesti olen käyttänyt tummaa soijarouhetta, mutta soijan maku jotenkin puskee aina läpi, eikä ole kovin miellyttävä.



Muutamia kertoja olen nyt testannut kaupan pakastelaarista löytyvää Quornia. Quorn on käymisprosessilla valmistettu proteiinivalmiste, jonka pääraaka-aine on mykoproteiini, eli sieniproteiini. Sapuskaa myydään meidän lähikaupassa rouheena ja kuutioina, mutta sitä on myös fileenä, nugettina ja pihvinä. Täysin vegaaninen tämä tuote ei ole, sidosaineena on käytetty kananmunaa. Meillä tämä on kuitenkin rantautunut yhdeksi vakituotteeksi, löytyy aina pakastimesta.

Tällaista oikein perinteisistä perinteisintä arkiruokaa valmistui viimeksi.

 

Perunoita ja itse tehtyä kastiketta!


Ensin kuullotetaan öljyssä sipuli ja valkosipuli. Sitten tehdään normaali ruskea kastike, jonka itse teen näin.



Heitetään klöntti voita kasariin ja sulatetaan. Päälle tuutataan ehkä vajaan desin verran vehnäjauhoa, ja ruskistetaan kunnolla ruskeaksi koko ajan sekoittaen. Kun voi-jauhoseos on kunnolla ruskistunut, aletaan päälle heittää kiehuvaa vettä (itse mikrotin veden kiehuvaksi, kun en jaksanut kaivaa vedenkeitintä kaapista). Ensin vettä laitetaan vähän, ja sitten taas vähän. Sekoitetaan koko ajan. Kun seos on sellaista hieman löystynyttä, niin vettä voi heittää kunnolla perään. Itselläni tulee jauhokokkareinen kastike, jos viskaan saman tien kaikki vedet kasariin.



Kun kastike on valmis, heitetään sekaan sipulit, quorn-rouhe ja mausteet. Meillä on perinteinen soijaloraus+mustapippuri+ketsuppia reilu tuuttaus. Tällä kertaa viskasin mukaan myös hiukan sambal oelekia makua tuomaan. Annetaan porista reilut 10 minuuttia. Valmis!


Kovin viehättävähän tämä annos ei ole. Maku sitäkin parempi!


tiistai 12. tammikuuta 2016

Hauskaa ruokahalua!

Liian usein tulee ruoka-aikaan sapuska vain kauhottua lasten lautasille, astiat eteen ja ääntä kohti. Joskus kuitenkin safkaa, etenkin välipaloja, on kiva hiukan tuunata. Tylsästä ruokailusta tuleekin hauska kikatteluhetki, kun kolmevee puraisee ukkelilta hiukset yksi karva kerrallaan tai rouskaisee kukan terälehdet suuhunsa. Suosittelen lämpimästi lisäämään naurua ruokailuun!