Kun hommat tuntuu puulta

Pienestä pitäen puuhommiin.

60-luvun omakotitalossamme on vesikiertoinen patterilämmitys. Vesi lämpenee joko kattilassa (2012 asennettiin uusi pöyheä Jäspi pöhistämään) puuta polttamalla tai laiskuuden/kiireen/younameit yllättäessä sähköllä. Säännönmukaisesti sähkölaskuja maksellessa kirotaan edelliskuun kiireitä, ja luvataan itsellemme aktivoitua tehokkaammin puuhommissa. Kunnes talvi jälleen yllättää autoilijan, ja sähkömittari rullaa iloisesti kilpaa satasen pikajuoksijoiden kanssa.

Puu kaadettu, osittain pätkitty, siivottu, ja odottaa kuljetusta.

Jotta puuta voi polttaa, tarvitsee ne halot ensin jotenkin saada puuliiteriin. Loogista. Mutta ah, niin työlästä. Olemme yrittäneet mahdollisimman paljon haalia puuta ilmaiseksi tai superhalvalla tuttujen, tutuntuttujen ja tuntemattomienkin kautta. Oma metsä olisi hei kiva lisä! Vuoden aikana meidän pannussa poltetaan savuna ilmaan kuitenkin ehkä viitisentoistakin kuutiota puuta, jolloin valmiina (varsinkaan siisteinä 33 sentin määrämittaisina) kuivina klapeina ostettuna säästöä sähköllä lämmitykseen ei juuri tulisi. Onneksi miehellä pysyy moottorisaha tukevasti käsissä ja on löydetty sieltä sun täältä tuttuja, joiden puusto on välillä kaivannut harvennusta.

Oma meditatiivisen ajattelun kehtoni.

Varsinainen savotta (ainakin omalta osaltani) kuitenkin alkaa vasta, kun puut on kaadettu, karsittu, siivottu ja rungot kuskattu meidän pihan perälle. Siinä vaiheessa näyttämölle astelevat minä, kirves ja pölkky. Siinä menee meditatiivisesti tunti jos toinenkin rytmikkäästi halkoessa. Halko pölkylle, isku. Uudelleen, isku. Vielä kerran pienemmäksi, isku. Seuraava puu. Ad infinitum. Klapinkonetta testattiin joskus, sellaista sähköllä toimivaa hydraulihalkojaa. Olin tehokkaampi. Meillä on ollut myös traktorin perään laitettava halkoja lainassa, sillä kyllä homma hoitua suit sait sukkelaan! Kustannussyistä tämä vaihtoehto ei kuitenkaan kannata kuin suurten puumäärien hallinnoinnissa.

Kun on puulämmitykseen päätynyt, niin jonkin verran pitää olla "puuhullu". Hommasta täytyy saada jotain kiksejä, jollain tasolla siitä touhuamisesta täytyy tykätä. Ja niinhän minä pääsääntöisesti pidänkin. Toki olen myös ensimmäisenä kiroamassa koko systeemin alimpaan hornaan, kun ulkona on 30 astetta pakkasta, valkoista rähmää vihtoo vaakasuoraan naamaan, sisältä on puut loppu ja polku liiterille on metrin lumikinoksen alla. Ah, ollapa silloin maalämpö!

Siellä sitä on pinottu kuivumaan. Taustalla poltellaan karsittuja oksia.