Maki, nigiri, wasabi, nori...sushin aika!

Meidän perhe rakastaa sushia. Vuoden ikäinen ei vielä ole ihan täysillä messissä, mutta kolmevee harjoittelee jo ahkerasti puikkojen käyttöä ja osaa pyytää lautasellensa "rapumakia ja sitten nigiri". Sushien tekoon osallistuvat kaikki taitojensa mukaisesti, ja ajan kuluessa kaikille onkin vakiintunut oma tehtävänsä sushin teossa. Itse olen vastuussa riisistä, makirullien leikkaamisesta ja nigiripallojen pyörittelystä. Mies pilkkoo ainekset ja pyörittelee makirullat valmiiksi. Kolmevee pyörittelee nigireitä (eli kostuttaa kätensä ja rutistaa riisiä nyrkkiin tursutellen sitä sormien väleistä).

Nopeaa lapsiperheen arkiruokaahan tämä ei ole, mutta viikonloppuisin mahtavaa hemmottelua ja pitkän kaavan mukaan ruoanlaittoa! Ystäväporukalla sushin tekeminen ja syöminen on aina varma hitti.

Sushin teossa voisi hifistellä vaikka ja kuinka, varsinkin pääosaa näyttelevä riisi saa harmaita hiuksia aikaan sushin pyörittelijöissä. Meillä mennään turhia murehtimatta hyväksi todetulla kaavalla. Todelliset sushiartistit ja asiaan paneutujat pyörtyisivät taatusti järkytyksestä meidän keittiön rentoa ja soveltavaa menoa katsellessa. Ehkä joskus menemmekin sinne kauan haaveillulle sushikurssille, ken tietää. Tällä hetkellä näistä herkuista pääsemme kuitenkin nauttimaan seuraavasti.

Riisi. Me käytämme aina Yutakan sushiriisiä. Tähän olemme olleet tyytyväisiä, joten ei olla turhaan lähdetty vaihtamaan. Riisin valmistus alkaa huuhtelusta. Kippaan koko paketin lävikköön ja huuhtelen, kunnes vesi on kirkasta. Kumotaan riisit kattilaan ja päälle 9 dl vettä. Pussin ohje antaa veden määräksi vähemmän, mutta se ei toimi meillä. Lieneekö kyseessä liikaa/liian vähän porinaa, kattila vääränlainen tai sitten yksinkertaisesti tykkäämme vääränlaisesta riisistä. Hyvinkin mahdollista.
 Keitetään riisiä hissukseen kannen alla, kunnes vesi on imeytynyt ja jätetään kansi päällä sivuun puoleksi tunniksi. Kipataan sen jälkeen riisin joukkoon puoli pulloa (75 ml)  riisiviinietikasta, sokerista ja suolasta sekoitettua lientä. Sekoitetaan, ja kaadetaan leivinpaperille. Annetaan hetki jäähtyä ja ollaan ready to go.

Nälkäistä makirullan ylitäyttöä. :P

 

 

Lohimaki odottaa leikkuuta.

Makirulliin tarvitaan arkki levää. Tämän päälle painellaan riisiä tasainen kerros, mutta jätetään leväarkin yläosaan suikale ilman riisiä, että saadaan rulla suljettua. Käsiä pitää kostuttaa yllättävän paljon, ettei riisi vain tartu käsiin ja pompi paikasta toiseen. Alaosaan laitetaan täytteitä (meillä melko paljon...hah!) ja aletaan rullata maton avulla. Kun rulla on valmis, leikellään siitä terävällä veitsellä palasia.


Nigirit tehdään pyörittelemällä riisistä käsissä pallo, jonka päälle isketään sitten täyte. Me käytämme lähes aina (luomu)lohta, tai sitten haemme kauppahallista mahdollisimman tuoretta muuta fisua.

Kun sapuskat on pyöritelty, leikelty ja puristeltu paikoilleen, katetaan pöytä. Kaikille tulee puikot ja kuppi soijaa varten. Olemme sitä koulukuntaa (näitä on paljon erilaisia!), joka tuuttaa wasabitahnan suoraan soijan sekaan. Mitä vihreämpää ja tönkömpää on syntyvä seos, sitä varmemmin meinaa pää syödessä räjähtää. Tulee ns. wasabinenä. Ken on koittanut, tietää mitä tarkoitan.

Koko komeuden kylkeen napataan reilu määrä inkivääriä purkista. Ja me olemme todellisia hc-inkiväärityyppejä. Minulla ja miehellä menee kevyesti yksi purkillinen sushi-inkivääriä puoliksi. Nam! Ja ei kun nautiskelemaan.

Oma lautanen - tästä se lähtee.

Kolmeveen sushipäivällinen.

Junasukat

Lahja vastasyntyneelle.

Olen aivan onneton kaikissa käsitöissä. Olen aina ollut. Tai no, myönnän onnettoman olevan hiukan liioittelua, mutta taitavastakin ollaan kaukana. Yleensä noin kerran vuodessa kuitenkin innostun, ja kaivan naftaliinista esiin puikot, sekä kohta varmaan vuosikymmenen vanhoja lankoja sisältävän muovikassin. Aikuisten villasukat tuntuvat kovin kunnianhimoiselta tavoitteelta, joten puikkoni ovat muutamien vuosien ajan synnyttäneet yleisimmin lasten junasukat. Ja kyllä, tämän vuoksi en ole täysin onneton - se kantapää onnistuu! Kovin hyvältä se ei aina näytä sooloilujeni jäljiltä, mutta sen tunnistaa kantapääksi. 

Toisen sukan väärin tehty kärkikavennus. Hups.

 

Junasukkien alkuperään liittyy tarina (koko jutun voi lukea Taito Etelä-Pohjanmaan sivuilta).  

"Terttu Latvalan äiti Kerttu Latvala oli matkalla 2 kk ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta 1940. Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia. Junassa oli heitä vastapäätä istunut eläkkeellä oleva käsityönopettaja, jolle tuli sääli pientä vauvaa ilman tossuja. Niinpä hän oli purkanut valkoista, käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana."

Näitä sukkia on käytetty jo paljon!

Molemmille lapsilleni olen kutonut junasukkia vauvakoosta taaperokokoon. Muutama pari on syntynyt myös joululahjaksi (minun tapauksessani ei se ulkonäkö, vaan se ajatus..). Sukissa on pitkä varsi, ne ovat lämpimät ja ennen kaikkea ne pysyvät napakasti jalassa. Vauvat ovat melkoisia taikureita sukkien kanssa, normaalisti ne lentävät aina jalasta muutaman aktiivisen potkaisun jäljiltä. Nimenomaan villasukat ovat aivan mahdottomat. Kyllä junasukatkin lentävät kun riittävän iso vaihde laitetaan silmään, mutta ihan peruspotkujen jälkeen ei vielä ala jalat palelemaan!

Lankahelvetin blogissa on kiva, selkeä ohje sukkiin. Omalla kokemuksella nämä sukat menevät n. 6kk-1v vauvan jalkaan. Lankana käytän itse Novitan Nallea, puikot ovat kolmoset. Tässä vielä ohje.

Luo 40s neulo 12 krs 2 o, 2 n joustinta. Sitten neulo 4 krs nurin, 4 krs oikein ja 4 krs nurin. Neulo taas 12 krs 2o, 2n joustinneuletta ja neulo taas 4 krs nurin, 4 krs oikein ja 4 krs nurin. Neulo vielä 12 krs 2o, 2n joustinneuletta ja aloita kantapää.

Neulo kantalappu puikoilla 1 ja 4, yht.12 krs. Nosta aina ensimmäinen s neulomatta. Tee kantapohjjan kavennukset. Keskelle jätin silmukoita 8 ja sivuilta kavensin 6 silmukkaa pois.

Jatka poimimalla kantalapun sivuista 8 lisäsilmukkaa ja jaa 8 silmukkaa 4 - 4 1. ja 4. puikoille. Kavenna 2 silmukkaa puikoilta 1. ja 4. pois joka toinen kierros. Aloita jalkaterän neulominen niin, että puikoille 1. ja 4. aina oikeaa neuletta ja puikoilla 2. ja 3. 4krs nurin, 4krs oikein, 4krs nurin, 4krs oikein, 4krs nurin. Toiseen sukkaan tein vain 3 "ruttua" ja toiseen tein 4, voit säädellä jalan mittaa miten haluat.

Tee sukan kärkeen nauhakavennus. Ensimmäisen ja kolmannen puikon lopussa kolmanneksi ja toiseksi viimeiset s:t oikein yhteen ja toisen ja neljännen puikon alussa toinen ja kolmas s. kavennus ylivetäen.

Kun jäljellä on 4 s, katkaise lanka ja pujota se 2 kertaa s:n läpi. Päättele langat ja höyrytä sukat kevyesti.

Tälläkin hetkellä itselläni on sukkaprojekti kesken, ollut itse asiassa jo muutaman kuukauden. Oma lehmä makoileekin tiivisti ojanpohjalla, ja toivottavasti tästä postauksesta saisin taas motivaation nosteltua pinnalle ja puikot kalistamaan nämäkin joululahjasukat valmiiksi.

Kun hommat tuntuu puulta

Pienestä pitäen puuhommiin.

60-luvun omakotitalossamme on vesikiertoinen patterilämmitys. Vesi lämpenee joko kattilassa (2012 asennettiin uusi pöyheä Jäspi pöhistämään) puuta polttamalla tai laiskuuden/kiireen/younameit yllättäessä sähköllä. Säännönmukaisesti sähkölaskuja maksellessa kirotaan edelliskuun kiireitä, ja luvataan itsellemme aktivoitua tehokkaammin puuhommissa. Kunnes talvi jälleen yllättää autoilijan, ja sähkömittari rullaa iloisesti kilpaa satasen pikajuoksijoiden kanssa.

Puu kaadettu, osittain pätkitty, siivottu, ja odottaa kuljetusta.

Jotta puuta voi polttaa, tarvitsee ne halot ensin jotenkin saada puuliiteriin. Loogista. Mutta ah, niin työlästä. Olemme yrittäneet mahdollisimman paljon haalia puuta ilmaiseksi tai superhalvalla tuttujen, tutuntuttujen ja tuntemattomienkin kautta. Oma metsä olisi hei kiva lisä! Vuoden aikana meidän pannussa poltetaan savuna ilmaan kuitenkin ehkä viitisentoistakin kuutiota puuta, jolloin valmiina (varsinkaan siisteinä 33 sentin määrämittaisina) kuivina klapeina ostettuna säästöä sähköllä lämmitykseen ei juuri tulisi. Onneksi miehellä pysyy moottorisaha tukevasti käsissä ja on löydetty sieltä sun täältä tuttuja, joiden puusto on välillä kaivannut harvennusta.

Oma meditatiivisen ajattelun kehtoni.

Varsinainen savotta (ainakin omalta osaltani) kuitenkin alkaa vasta, kun puut on kaadettu, karsittu, siivottu ja rungot kuskattu meidän pihan perälle. Siinä vaiheessa näyttämölle astelevat minä, kirves ja pölkky. Siinä menee meditatiivisesti tunti jos toinenkin rytmikkäästi halkoessa. Halko pölkylle, isku. Uudelleen, isku. Vielä kerran pienemmäksi, isku. Seuraava puu. Ad infinitum. Klapinkonetta testattiin joskus, sellaista sähköllä toimivaa hydraulihalkojaa. Olin tehokkaampi. Meillä on ollut myös traktorin perään laitettava halkoja lainassa, sillä kyllä homma hoitua suit sait sukkelaan! Kustannussyistä tämä vaihtoehto ei kuitenkaan kannata kuin suurten puumäärien hallinnoinnissa.

Kun on puulämmitykseen päätynyt, niin jonkin verran pitää olla "puuhullu". Hommasta täytyy saada jotain kiksejä, jollain tasolla siitä touhuamisesta täytyy tykätä. Ja niinhän minä pääsääntöisesti pidänkin. Toki olen myös ensimmäisenä kiroamassa koko systeemin alimpaan hornaan, kun ulkona on 30 astetta pakkasta, valkoista rähmää vihtoo vaakasuoraan naamaan, sisältä on puut loppu ja polku liiterille on metrin lumikinoksen alla. Ah, ollapa silloin maalämpö!

Siellä sitä on pinottu kuivumaan. Taustalla poltellaan karsittuja oksia.

Härkäpapu - uusi tuttavuus testaukseen

Sosiaalisessa mediassa olen jo jonkin aikaa törmännyt härkäpapuun. Vanha viljelykasvi on uudessa nosteessa, ja siitä toivotaankin tuontisoijan tilalle kotimaista vaihtoehtoa tuotantoeläinten valkuaislähteeksi. Rehuteollisuuden siivellä nousee härkäpaputarjonta myös meille ihmiskuluttajille. Soijaa olen yrittänyt jo pidempään opetella käyttämään ruoanlaitossa, ja nyt käsiin tarttui kaupan hyllyltä härkäpapurouhe. Olisiko tässä kotimainen tuote korvaamaan meidän ruokapyödässä sen vähäisenkin soijan, jota käytän?

Koska puutteeni keittiössä ovat tunnustetut, en lähtenyt soveltamaan tahi google punaisena etsimään juuri Sitä reseptiä, vaan käänsin rouhepurkin ympäri ja päätin loihtia pöytään sieltä löytyvät Ruokaisat pinaatti-härkäpapuletut.

2 kananmunaa
5 dl maitoa
2 1/2 dl vehnäjauhoja (tai jos härkäpapurouheen jauhaa jauheeksi, niin 1,5 dl)
1 ps pakastepinaattia
2 dl härkäpapurouheseosta
2 rkl juoksevaa margariinia
1 tl suolaa
sokeria, rouhittua mustapippuria

 

Sekoitetaan kulhossa munat, maito ja vehnäjauho. Sulatetaan pinaatti mikrossa ja lisätään taikinaan härkäpapurouheseoksen kanssa. Lisätään margariini (ja heti sooloilulupauksestani huolimatta sovelsin ja sulatin ihan voita vaan joukkoon) ja mausteet. Anna turvota viileässä puolisen tuntia. Paista pannulla pieniä, ohuita lettuja. Tarjoa puolukkahillon kera.

Tältä näyttää lapselle tarjoiltu valmis annos. Molemmille minimittaisille upposi, myös yksivee sormiruokaili tehokkaasti muutaman lettusen. Kuvituskuva-kauniitahan nämä eivät ole, mutta harva (jos yksikään) keitoksistani sellaiseen yltää.  Omaan makuun härkäpapu maistuu hieman, noh, pavulta. Kenelle siinä sitten on positiivinen, kenelle negatiivinen kaiku. Tämän raaka-aineen kanssa jatkan vielä kokeiluja!